Niin pitkään oli ollut epävakaista. Nyt oli vain hiljaista, minä ihmettelin mihin tuulikin oli kadonnut. Minäkin olin epävakaa, epätietoinen. Harvoin muistan yöllisiä näkyjäni, lähinnä pieniä katkelmia, jos jotakin. Mutta sen minä muistan kuin kirkkaan tähden: minä olin soittanut hänelle. (Mistä olin saanut numeron? Unessa kaikki on mahdollista.) Kysymykseni, tai toteamukseni, jälkeen tuli tyhjyys ja luulin, että hän oli katkaissut puhelun niin hiljaa, etten ollut sitä edes kuullut. Ja yhtäkkiä hän lauloi. Eikä se, että äänensä olisi saanut sydämeni räjähtämään, vaan tunne joka äänen mukana virtasi. Mitä hän lauloi, en muista, mutta tiedän, että siinä oli kaipuuta ja halua ja kaikki ne esteet välillämme. Ja minä vain kuuntelin, en vastannut, sillä en kyennyt puhumaan.